Lepopäivä

Kolmastoista jakso

Informações:

Sinopsis

"Alkuun kiitokset mainiosta podcastista ja anteeksi pitkästä kysymyksestä... Minulla on jo pitkään, eli niin kauan kuin muistan, ollut hankaluuksia päästä kyykkyyn pystyasennosta. "Ass to grass" kyykyasennossa itsessään ei ole ongelmaa mikäli ensin istun lattialle ja sitten menen kyykkyyn. Toinen vaihtoehto päästä alas on pitää kiinni esim ovenkarmista ja laskeutua alas karmista tukea ottaen. Kyykkyongelman lisäksi minulla on ns. "duck tail", eli lantio on kääntynyt eteenpäin. Asioilla saattaa luonnollisesti olla jokin yhteys. Olen ollut molemmista ongelmista tietoinen jo kauan, mutta en välittänyt niistä koska niillä ei ollut suurta merkitystä tällaiselle tavalliselle länsimaalaiselle joka istuu tuolilla kyykkimisen sijaan. Aloitettuani crossfitin tuo kyykky kuitenkin muodustui ongelmaksi kun tajusin, että oikeastaan kehossani on kohtalainen liikkuvuusongelma, joka estää puhdasoppisen kyykyn suorittamisen. Hyvänä päivänä saatan saada reidet vaakatasoon, mutta "below parallel" on lähinnä toiveunta. Lisäksi