Lepopäivä

Yhdestoista jakso

Informações:

Sinopsis

“Moi vaan, Kiitos huiman mielenkiintoisesta, paikoitellen viihdyttävästä ja kokonaisvaltaisen asiantuntevasta jaksomuotoisesta radiokuunnelmastanne! Kysymykseni liittyy venyttelyyn. Mikäli ette ole aiemmin tutustuneet tähän artikkeliin: http://saveyourself.ca/articles/stretching.php niin olen pahoillani, että asetan teidän ajankäytöllenne sen myötä kovia vaatimuksia. Artikkeli on nimittäin kohtalaisen pitkä. Jos kuitenkin löydätte aikaa muilta touhuiltanne sen läpikahlaamiseen tai olette siihen jo aikaisemmin tutustuneet, niin kuulisin kovin mielelläni ajatuksianne aiheesta. Kyseessä olevan Paul Ingrahamin artikkelinhan voisi asettaa pähkinänkuoreen toteamalla, että staattisesta venyttelystä ei ole sitä seuraavan hyvän olon tunteen lisäksi mitään hyötyä suoritusten parantamisessa, loukkaantumisriskin pienentämisessä ynnä muussa sellaisessa, johon venyttely tavallisesti yhdistetään. Voitte kaikin mokomin lähestyä aihetta haluamallanne tavalla esim. lyömällä kovia vasta-argumentteja tieteelliseltä pohjalta,