#puhettataiteesta-podcast

Osa 29 - Runoilijoista riippuvainen, Kaj Chydenius 80 vuotta

Informações:

Sinopsis

Kaj Chydenius on 1960- ja 1970-lukujen suomalaisen laululiikkeen ikoneita, joka vielä 80-vuotiaanakin haluaa olla musiikillaan muuttamassa maailmaa paremmaksi. Kaj oli muun muassa mukana perustamassa KOM-teatteria. Hänen ja Arvo Salon legendaarinen Lapualaisooppera on edelleen monin tavoin sanomaltaan ajankohtainen. Kaj on ollut erittäin tuottelias ja myös musiikkigenrejä monipuolisesti ylittävä säveltäjä: hän on säveltänyt yli 10 000 teosta pitkän uransa aikana. Mutta omasta mielestäni yksi Kaj'n suurimmista ansioista on ollut nostaa sävellystensä kautta esiin monia sellaisia upeita kotimaisia ja kansainvälisiä runoilijoita, jotka eivät ole koskaan kuuluneet kirjallisuudestamme kouluissa opetettavaan kaanoniin ja jotka ilman Kaj'ta olisivat ehkä jääneet täysin unohduksiin. Tapasin Kaj'n kesällä juuri ennen hänen Mallusjoen Takinkääntöviiikolla ollutta konserttiaan ja keskustelimme hänen kanssaan säveltämisestä, runoilijoista ja laulajista sekä tietenkin taiteen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Lisät